Lapsityö
Perheväkivaltaa kokeneiden aikuisten avuntarvetta ei kyseenalaisteta, mutta lapset jäävät vieläkin liian useinhuomiotta.Lasten
ajatellaan elävän perheissään jonkinlaisessa umpiossa. He eivät näe, kuule tai tiedä mitään ja jos tietävätkin, asiat unohtuvat
nopeasti, eivätkä siten vaikuta heihin. Väkivallalle altistunut lapsi tarvitsee apua samalla tavalla kuin aikuinen, on hän
sitten ollut itse väkivallan kohteena tai sivustaseuraajana. Väkivallalle altistumisen seuraukset ovat yksilöllisiä. Niihin
vaikuttavat väkivallan laatu ja määrä, lapsen ikä ja sukupuoli sekä muut riskitekijät ja suojaavat tekijät lapsen
kasvuympäristössä.
Tavoitteet:
Työskentelyn tavoitteena on auttaa väkivaltaa kokeneita ja sille altistuneita lapsia tukemalla lasten omia selviytymiskeinoja ja tekemällä lapset ja heidän tarpeensa näkyviksi vanhemmille ja muille lapsen kannalta tärkeille ihmisille. Laajempana tavoitteena on vahvistaa lapsilähtöistä työskentelyä väkivaltatyössä ja lastensuojelussa ja vahvistaa työntekijöiden ammattitaitoa lasten kanssa työskentelyssä.
Käytännön toiminnan painotukset riippuvat aina lapsen ja perheen yksilöllisestä tilanteesta. Väkivaltatyössä lasten kanssa pyritään kuitenkin aina siihen, että
- tarjotaan lapselle ja vanhemmalle turvalliset olosuhteet, joissa ei tarvitse pelätä.
- annetaan lapselle mahdollisuus käsitellä tilannetta luotettavan aikuisen kanssa.
- selvitetään väkivallan vaikutuksia ja arvioidaan lapsen tilannetta lapsen ja vanhempien kanssa yhdessä
- ohjataan lapsi tarvittaessa muun avun piiriin
- turvataan lapsen äänen kuuluminen yhteistyöverkostossa ja lapsen kannalta tärkeissä yhteisöissä
- työmenetelminä käytetään terapauttisia – ja toiminnallisia työvälineitä
- Yksilö- ja ryhmätyö
YHTEYSTIEDOT
Lapsityöntekijä:
Pipsa Savolainen
Lahden ensi- ja turvakoti / turvakoti
Mäntsäläntie 34, 15610 Lahti
puh. (03) 875 090, 044 777 0292
Pipsa.savolainen@lahdenensijaturvakoti.fi
www.nettiturvakoti.net
|